Viiden tähden viikko opiskelijoiden näkökulmasta

Tammikuussa 2019 Kajaanin ammattikorkeakoulun opettaja Kari Partanen laittoi meille opiskelijoille sähköpostia ja kyseli, ketkä olivat kiinnostuneita toteuttamaan työhyvinvointiviikkoa. No me ajateltiin heti, että tämä on hyvä projekti, sillä pääsisimme toteuttamaan kyseistä tapahtumaa ensimmäistä kertaa. Tapahtuma myös sisälsi mieleisiä aktiviteetteja, kuten ryhmäliikuntaa, testausta ja taukojumppaa. Myös aihe oli mieleinen ja ajankohtainen.

Saimme sovittua ensimmäisen tapaamisen ja lyötyä lukkoon, milloin tapahtuma järjestetään. Kävimme läpi myös, mitä kaikkea tapahtumaa ja aktiviteettia viikon aikana voisi järjestää. Ahkerina naisina pidimmekin oman palaverin ennen seuraavaa yhteistä tapaamista ja pian olimmekin saaneet pitkän listan ideoita paperille. Ajan myötä lista muuttui, ja sieltä tippui osa aktiviteeteistä pois ja joitakin tuli lisää. Alkuun kannattaa siis tuoda kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin ideat esiin ja vasta sen jälkeen alkaa laittamaan pakettia kokoon. Saimme palaverissa hyvän kokonaiskuvan siitä, millaista tapahtumaa haluamme lähteä toteuttamaan.

Kevään aikana saimme hyvin vietyä tapahtumaa eteenpäin, ja kaikki näytti hyvältä. Olimme saaneet hyvän tapahtumarungon kokoon, tilat oli varattu ja roolit jaettu. Jossain vaiheessa markkinointi kuitenkin unohtui ja se jäi ihan viime tippaan. Passien myynnin käytäntö oli hakusessa: miten myymme, millaista passia myymme, onko paljousalennusta, tuleeko muita isompia yhteistyökumppaneita Loisteen lisäksi. Koko tuotteistaminen jäi liian vähälle huomiolle. Myöhemmin keväällä laitoimme sähköposteja yrityksiin ja muutaman päivän päästä soitimme, jos vastausta ei ollut kuulunut. Aika hiljaista oli ja kaikilla kiire, joten passeja ei valitettavasti saatu myytyä Loisteen ostaman 20 kappaleen paketin lisäksi.

Ennen tapahtumaviikkoa saimme kokoon porukan, joka kävi valmistelemassa TYHY-tilan edustuskuntoon. Tavaroiden hankita sujui moitteettomasti, ja tilasta tuli kutsuvan näköinen. TYHY-viikko starttasi, emmekä olleet saaneet myytyä kuin muutamia kymmeniä passeja. Alkuviikko oli hiljainen. TYHY-keskuksella ei käynyt viikon aikana kuin muutama asiakas hyödyntämässä palveluita. Illan jumpissa kävi yksi asiakas. Jotain oli tehtävä, jotta viikko saataisiin pelastettua tai edes luotua hyvä pohja jatkoa ajatellen. Tiistai olikin tehokas päivä, ja kaikki kävimme kiertämässä yrityksissä esittelemässä tapahtumaamme. Idea oli tuottoisa, ja saimme todella hyvän vastaanoton. Kaikki yritykset antoivat meidän esitellä ideaa ja olivat pääasiassa erittäin kiinnostuneita tapahtumasta, markkinointi vain tapahtui liian myöhään, minkä olimmekin jo aiemmin todenneet.

Keskiviikkona meistä tehtiin YLE:lle haastattelu ja se kuului seuraavana aamuna radiosta. Eikä radiohaastattelu aivan turha ollut, saimme tätä kautta jopa yhden kiinnostuneen asiakkaan keskuksellemme. Haastattelun saaminen oli hyvin helppoa, kävimme paikan päällä Ylellä, he kiinnostuivat heti tapahtumasta ja halusivat tulla heti tekemään jutun. Radiohaastattelu keräsi varmasti kuulijoita ja oli hyvää markkinointia tapahtumalle.

Itse TYHY-keskus oli kivasti sisustettu ja järkevän tilaratkaisun ansiosta saimme testauspisteen rauhaisaan nurkkaan. Testauspisteellä oli mahdollista tehdä InBody- ja kehonkuntoindeksitestit. Edulliseen hintaan sai paljon tietoutta esimerkiksi omasta kehonkoostumuksesta ja kestävyyskunnosta. Testien jälkeen sai herkullisen smoothien, jonka sai syödä paikan päällä tai ottaa vaikkapa mukaan työpaikalle välipalaksi. Tilassa oli alun perin tarkoitus myös ohjata taukojumppia ja pitää tietoiskuja työhyvinvointiin liittyen. Vierailevat tähdet Liikun Mikko Korhonen ja FiiWellbeingin Tanja Ihalainen olisivat myös pitäneet omat taukoliikuntansa ja tietoiskunsa, mutta harmillista oli juuri tuo asiakkaiden vähäisyys.

Viikon viimeisenä päivänä järjestimme yhteistyökumppanillemme Loisteelle oman rastikierroksen Kajaanin keskustan läheisyydessä. Kierroksen aikana työntekijät pääsivät testaamaan mm. heittäytymistaitojaan tanssin ja laulun parissa sekä hikoilemaan lihaskuntorastilla. Rastikierros sujui melko mallikkaasti lukuun ottamatta yllättävää Linnansillan sulkemista ja muutamia rakkoja kantapäissä.

Tapahtumaviikko onnistui muilta osin hyvin, mutta juuri markkinoinnissa oli puutetta. Siinä olimme selkeästi aivan liian myöhässä. Tiistaina päätimme käydä tekemässä pienen mainostuskierroksen keskustan alueen yrityksiin. Yritykset olivat pääasiassa todella kiinnostuneita viikosta, mutta eivät olleet kuulleet tästä aikaisemmin. Työntekijöiden korviin ei ollut kantautunut tieto tapahtumasta, vaikka yrityksiin oli oltu aiemmin yhteyksissä niin puhelimitse kuin sähköpostillakin. Saimme siis oppia, että ensi kerralla täytyy suoraan mennä paikan päälle kertomaan, jotta työntekijät saavat myös tiedon. Mikäli pomo ei maksa työntekijöille passia, tulisi olla mahdollisuus siihen, että työntekijä voi myös itse kustantaa passinsa. Tähän panostamme ensi kerralla tai kerromme heille, jotka tätä projektia aikovat tulevaisuudessa jatkaa. Olisi hienoa, jos yritysten johto kannustaisi työntekijöitään osallistumaan tällaisiin tapahtumiin, sillä onhan työhyvinvointi todella tärkeä juttu ja voimavara itse yritykselle!

Saimme tästä projektista uusia kokemuksia ja paljon oppia monelta osa-alueelta. Nyt tiedämme, mitkä ovat kehityskohteitamme ensi kertaa varten ja mitkä olivat niitä onnistuneita asioita viikon aikana. Viikko oli kuitenkin onnistunut näin ensi kertaa järjestettäväksi tapahtumaksi Kajaanissa. Saimme keskuksen pystyyn, smoothie valmistui ja jumpat oli suunniteltu asiakkaita varten.

Johanna Lukkarinen, Essi Saari & Tuija Nuutinen
Kajaanin ammattikorkeakoulu
ALK18S

Jaa viesti

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *