Rajattomasti Liikuntatietoa -alusta
Seuraa kuntanne tilastotietoja liikunnan osalta ja vertaile eri kuntien tietoja keskenään.
Rajattomasti Liikuntatietoa -alusta
Rajattomasti Liikuntatietoa -alusta on tehty tiedolla johtamisen työkaluksi sekä suunnittelun, päätöksenteon, arvioinnin ja seurannan tueksi. Alustalla voi seurata oman kunnan tilastotietoja liikunnan osalta ja vertailla myös eri kuntien tietoja keskenään. Alustaa voivat hyödyntää myös hyvinvointialueet, seurat, järjestöt sekä muut tahot omien suunnitelmiensa tai ohjelmiensa laadinnassa.
Rajattomasti Liikuntatietoa -alustalta löytyy liikunnan indikaattoritietoa eri kohderyhmistä, olosuhteista, seuratoiminnasta, yleisistä edellytyksistä sekä liikunnan hyte kertoimet. Alusta on rakennettu vuonna 2022 Satakunnan ja Varsinais-Suomen Rajattomasti Liikuntaa kuntakumppanuus-verkostojen toiveesta Lounais-Suomeen, ja vuonna 2023 se on laajentunut kuuden muun liikunnan aluejärjestön alueelle.
Lisätietoja
Matias Ronkainen
Kunnon tekijä
+358 44 532 5924
matias.ronkainen(at)kainuunliikunta.fi