Kainuun Liikunta ry - Logo valkoisella tekstillä.

Ajankohtainen artikkeli

Tältä sivulta löydät Kainuun Liikunnan ajankohtaisen artikkelin.

Veera Valtanen -Kainuun Liikunnan uusi Kunnon tekijä

Tervehdys! Olen uunituore Kainuun Liikunnan Kunnon tekijä. Aloitin työt urheiluseuratoiminnan ja kilpaurheilun asiantuntijana, tuttavallisemmin kuvaisin itseäni seurakehittäjäksi. Olen paljasjalkainen kajaanilainen ja koulutusta olen käynyt hankkimassa etäänpää Pieksämäen ja Oulun suunnalta, mutta veri on aina vetänyt kotikonnuille Kainuuseen.

Valtaosan työurastani olen työskennellyt sosiaalialalla asiakastyössä lasten, lapsiperheiden ja aikuisten kanssa. Viime vuosina urapolkuni on ajautunut erilaisten kehittämishankkeiden pariin. Olen ollut kehittämistyössä Kainuun sotella, Nuorten ystävät ry:llä ja viimeiseksi MLL Kainuun piirillä JärjestöKainuu2.0 -hankkeessa. Hyvinvoinnin edistäminen on ollut vahvasti läsnä kaikissa aikaisemmissa työtehtävissäni, ja urheiluseuratoiminnan kehittäminen on hyvinvoinnin edistämistä parhaimmillaan.

Urheiluseurat tarjoavat jäsenilleen osallisuuden kokemuksia hyvin monessa eri muodossa, ja mielestäni seuratoiminnan monitahoisuutta tulisi entistä enemmän korostaa ja saada sitä kautta mukaan uusia jäseniä. Kainuulaisen lapsen ja nuoren urheilijapolun kehittäminen on itselle läheinen ja tärkeä aihe jo senkin puolesta, että olen harrastanut itse lapsesta saakka aktiivisesti ja monipuolisesti kilpaurheilua aina aikuisikään saakka.

Muuttuvassa yhteiskunnassa järjestöjen rooli tulee korostumaan edelleen, ja ennakolliset ja täydentävät palvelut tulevat olemaan pääosin kolmannen sektorin vastuulla. Urheiluseuratoiminnan kehittäminen on näin ollen erittäin merkityksellistä ja siitä saatavat hyödyt maksavat itsensä monikertaisesti takaisin!

Seurakehittämisen lisäksi työhöni kuuluu Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia -toiminnan koordinointi Kajaanissa. Tähän työhön liittyy mielestäni oleellisesti urheilijapolun kehittäminen ja Kajaanin brändäys urheiluystävälliseksi ja tavoitteellista lajiharjoittelua tukevaksi opiskelukaupungiksi. Innostuneena ja suurella mielenkiinnolla odotan yhteistyötä laajan toimijaverkoston kanssa ja tunnen iloa ja ylpeyttä saadessani olla kehittämistä ja tekemässä konkreettisesti kaikkia kuntalaisia koskevia hyvinvointipalveluita.

Ollaan yhteydessä!

Veera Valtanen
Asiantuntija
urheiluseuratoiminta ja kilpaurheilu
+358 44 358 9556
veera.valtanen@kainuunliikunta.fi

Jaa viesti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Liity Kainuun Liikunnan uutiskirjeen lukijaksi! Pysyt ajan hermolla tulevista tapahtumista, liikunnan ja urheilun uusimmista tuulista, koulutuksista, tukiasioista ja paljosta muusta.