Ajankohtainen artikkeli

Tältä sivulta löydät Kainuun Liikunnan ajankohtaisen artikkelin.

Liiku Kajaanissa -harrastemessut tulee taas

Harrastemessut järjestetään jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen lauantaina 27.8.2022 klo 9.00-13.00! Tänä vuonna tapahtuma-alueena toimii Vimpelinlaakson alue. Maksuttomassa, kaikille avoimessa tapahtumassa urheiluseurat ja muut toimijat esittelevät toimintaansa Kajaanin jäähallilla, Tennishallilla, Pallohallilla, hiihtomaassa sekä Kainuun ammattiopiston liikuntasalissa (os. Opintie 3, Kajaani). Osallistujilla on mahdollisuus kokeilla monipuolisesti eri lajeja käytännössä toimijoiden omissa toimintaympäristöissä. Osallistujien kannattaa varata mukaansa liikkumiseen soveltuvat vaatteet. Jäähallilla pääsee puolestaan luistelemaan ohjatusti erilaisilla toimintapisteillä.

Tapahtuman aikana Kajaanin Haka pitää kioski- ja makkaranmyyntipistettä Pallohallin yhteydessä (os. Kuntokatu 6, Kajaani).

Harrastemessuilla ovat mukana mm. seuraavat toimijat:

  • Kainuun Pyöräilijät
  • Kajaani Gymnastics
  • Garde-Party
  • Kajaanin Aiki-Jo
  • Kajaanin Judokerho
  • Kajaanin Tennisseura
  • Kajaanin Sulkapalloilijat
  • Tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba
  • Kajaanin Ratsastusseura
  • Kajaanin JunnuHokki 68
  • Padelman Oy
  • Salibandyseura Papas
  • Taitoluistelijat Kajaani
  • Kajaanin Haka
  • Kajaanin Ju-Jutsuseura
  • Kajaanin 4H-yhdistys
  • Kajaanin Latu
  • Kajaanin kiipeilijät
  • Oppimiskeskus Kainula

Kartta tapahtuma-alueesta päivitetään tänne pian.

Osallistu arvontaan!
Osallistujat voivat osallistua arvontaan tutustumalla harrastusmahdollisuuksiin kaikissa viidessä toimintapaikassa. Jokaisesta paikasta löytyy yksi kirjain, joista muodostuu viisikirjaiminen sana. Muodostamalla oikean sanan voi voittaa arvontapalkintoina perhelippuja Kaukaveden uimahalliin sekä Vuokatin Vaellus -tapahtumaan. Vastaaminen toteutetaan sähköisellä kyselylomakkeella.

Tervetuloa mukaan kokeilemaan, liikkumaan ja tutustumaan Kajaanin monipuolisiin liikkumis- ja harrastusmahdollisuuksiin!

Tapahtuman järjestävät Kainuun Liikunta ja Kajaanin kaupunki.

Lisätietoja:
Ira Liuski
ira.liuski(a)kainuunliikunta.fi
044-5325918

Jaa viesti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Liity Kainuun Liikunnan uutiskirjeen lukijaksi! Pysyt ajan hermolla tulevista tapahtumista, liikunnan ja urheilun uusimmista tuulista, koulutuksista, tukiasioista ja paljosta muusta.