#kunnontekemistä

Van, aivan mahtavvaa, että olet siinä!

Tervetulloa kunnon blogiin! Hyppäähän toki pyörän tarakalle ja sitten lähdetään matkaan. Olemme vast’ikkään uusineet nettisivumme ja päivittäneet logoamme sekä brändiämme vielä entistä enemmän meidän näköiseksemme. Tämä kunnon blogi on osa uutta sivustoamme. Jatkossakin blogista löytyy pilke silmäkulmassa kirjoitettuja inspiroivia kunnon juttuja, joita voit lueskella omaksi iloksesi ja vinkata ja jakaa luettavaksi naapurillekin.

Maailma muuttuu ja me kaikki sen mukana. Tiedostamme tämän ja pysyäksemme ajan hermoilla olemme hypänneet kehityksen kelekkaan, jossa aiomme myös pysyä. Tahdomme jatkossa yhä enemmän tuoda esille toimintaamme koko Kainuun ja Vaalan alueen liikunnan sekä urheilun aktiivisena kehittäjänä ja kumppanuuden rakentajana.

Ketäs me ollaan? Ja millä asialla? Kainuun Liikunnalla vannotaan kunnon tekemisen nimeen. Jätämme pois pönötyksen ja ripustamme tittelit naulaan, joten meitä on helppo lähestyä. Asioita voi tehdä tosissaan, vaikka ei ole totinen. Ilo, innostus, elämänmyönteinen asenne ja tekemisen meininki tarttuvat, kun sitä on ilimassa. Kun kaiken toiminnan pohjalla on vuosien saatossa hiottu rautainen ammattitaito sekä vahva kunnioitus ja arvostus toista ihmistä kohtaan, on perusteet loistokunnossa, ja tähän pohjaan on hyvä rakentaa.

Näissä rakennustalkoissa Kainuun Liikunnan työtä tehdään ihmiseltä ihmiselle, koko yhteiskunnan yhteisen hyvän eteen. Tahdomme tarjota Sinulle välillisesti ja välittömästi virikkeitä, ajatuksia ja konkreettisia toimia, joiden avulla saat liikunnallisen ja terveellisiin elämäntapoihin keskittyvän elämän, oletpa sitten minkä ikäinen tai millaisessa elämäntilanteessa tahansa.

Kainuun Liikunnan toiminta nivoutuu vahvasti yhteen luonnon kanssa. Tämä näkyy tapahtumissamme, some-kanavissamme ja kaikessa toiminnassamme. Kunnioitamme luontoa, iloitsemme sen tarjoamista lukemattomista liikunta- ja virkistymismahdollisuuksista sekä vannomme kestävän kehityksen nimeen. Kainuun lukuisat vaarat, vesistöt ja metsät tekevät lähtemättömän vaikutuksen niin paikalliseen kuin ulkopaikkakuntalaiseen väestöön. Luonto on Kainuun valttikortti, jota tahdomme toiminnassamme kaikin keinon vaalia ja tuoda esille.

Aiomme edelleen toteuttaa ja kehittää oheispalveluita sisältäviä tapahtumakokonaisuuksia, jotka tarjoavat Sinulle kokonaisvaltaisen elämyspaketin alkaen majoituksesta ja jatkuen läpi koko tapahtuman alusta loppuun saakka. Me etsimme oikeat verkostot, luomme vaihtoehtoja, Sinä valitset niistä itsellesi mieluisimmat ja sopivimmat.

Pidämme koulutustarjontamme ajan tasalla. Tarkkailemme jatkuvasti verkostojemme kautta asiantuntijaroolissa, mitä oikeassa elämässä todella tapahtuu esimerkiksi työpaikoilla (työhyvinvointi), päiväkodeissa (varhaiskasvatus) ja urheiluseuroissa (seuratoiminta, urheilijapolku), jotta tiedämme missä mennään ja pystymme vastaamaan kulloinkin pinnalla oleviin haasteisiin.

Se meistä. Ja sitten mars luontoon sielua hellimään, ja hyötyliikkumaan marjametsään. Siellä se on ihmisen hyvä olla.

Anni ja Hilkka
kunnon tekijät

Jaa viesti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *