Kainuun Liikunta ry - Logo valkoisella tekstillä.

Ajankohtainen artikkeli

Tältä sivulta löydät Kainuun Liikunnan ajankohtaisen artikkelin.

Kunnon hyvinvointijohtamista -seminaari helmikuussa

Kainuun Liikunta, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto sekä Liikkuvat järjestävät yhteistyössä torstaina 20.2.2025 klo 12.00-16.00 Sotkamossa, Vuokatin urheiluopistolla (os. Opistontie 4, Vuokatti) Kunnon hyvinvointijohtamista -seminaarin.

Iltapäivässä pureudutaan siihen, miten voimme luoda hyvinvointia aina varhaiskasvatusyksiköistä oppilaitoksiin saakka. Pääpuhujana välittävästä toimintakulttuurista on paikan päällä kertomassa Oulun yliopistosta kasvatustieteiden professori Maija Lanas (KT), joka toimii myös opettajankoulutuksen dosenttina Helsingin yliopistossa. Hän on omassa tutkimuksessaan pureutunut mm. siihen, mikä koulussa näyttäytyy häiriönä ja miksi sekä mikä sija rakkaudelle annetaan koulun arjessa.

Seminaari on tarkoitettu kaikille Kainuun kuntien ja hyvinvointialueiden sivistys- ja liikuntatoimen johtajille, toisen asteen ja perusopetuksen rehtoreille sekä päiväkotien johtajille ja kuntien hyvinvointikoordinaattoreille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille.

Ohjelma:
Klo 11.00 lounas (Liikkuvat tarjoaa lounaan ilmoittautuneille)
Klo 12.00 Tilaisuuden avaus – Mikä on tuonut hyvinvointia sinulle tähän päivään?
Klo 12.20 Maakunnallinen liikkumisohjelma yhteisenä ohjenuorana
Teemu Takalo (LitT), toiminnanjohtaja, Kainuun Liikunta ry
Klo 12.35 Liikkuvat-kokonaisuuden ajankohtaiset ja näkyvät tulevaan
Kirsi Naukkarinen, johtava asiantuntija, Liikkuva koulu, Opetushallitus
Nina Korhonen, johtava asiantuntija, Liikkuva varhaiskasvatus, Opetushallitus
Klo 13.00 Välittävä toimintakulttuuri
Maija Lanas (KT), kasvatustieteiden professori, Oulun yliopisto
Klo 14.00 Kahvitauko
klo 14.30 Työhyvinvointi perusopetuksessa ja toisella asteella TAI Työhyvinvointi varhaiskasvatuksessa (osallistuja osallistuu jompaan kumpaan teeman)
klo 15.30 Aluehallintoviraston terveiset
Ulla Silventoinen, liikuntatoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Klo 16.00 Tilaisuus päättyy

Maksuttoman seminaarin ilmoittautuminen avautuu torstaina 23.1.2025 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston sivuilla. Ilmoittautumaan pääset tämän linkin kautta. Ilmoittautuminen päättyy torstaina 13.2.2025.

Lisätietoja:
Ira Liuski
ira.liuski(a)kainuunliikunta.fi
p. 044-5325918

Ulla Silventoinen
ulla.silventoinen(a)avi.fi,
p. 0295 017 663

Ilmoittautumiseen liittyvät tiedustelut:
Tapio Taskinen
tapio.taskinen(a)avi.fi
p. 0295 017 589

Jaa viesti

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Liity Kainuun Liikunnan uutiskirjeen lukijaksi! Pysyt ajan hermolla tulevista tapahtumista, liikunnan ja urheilun uusimmista tuulista, koulutuksista, tukiasioista ja paljosta muusta.