Kainuun Liikunta ry - Logo valkoisella tekstillä.

Ajankohtainen artikkeli

Tältä sivulta löydät Kainuun Liikunnan ajankohtaisen artikkelin.

Kasva urheilijaksi -leiri tulee taas marraskuussa

Lukuvuoden 2024–2025 ensimmäinen Kasva urheilijaksi -leiri järjestetään 14.-15.11.2024 Vuokatissa. Marraskuun leirin harjoitusten teemoina ovat kehonhallinta, ketteryys, liikkuvuus, nopeus ja liikkumistaidot. Kasva urheilijaksi -hetken teemana on ravitsemus. Lisäksi leirillä on mahdollista harjoitella liikuntaluokan soveltuvuustestejä.

Harjoitukset pitävät sisällään pelejä ja kisoja, suunnanmuutoksia, loikkia, keskivartalon, lantion ja jalkojen voiman ja linjauksien harjoittamista, voimistelua ja parkouria (kiipeily, heilautukset, roikkuminen, tasapainoilu), aktiivisia dynaamisia ja toiminnallista liikkuvuusharjoittelua sekä erilaisia kehonpaino ja pari voimaharjoitteita.

Leirit ovat sisällöltään yleisvalmennuksellisia ja niiden tavoitteena on luoda vahvaa pohjaa ja edellytyksiä urheilijaksi kasvamiselle ja lajitaitojen kehittymiselle. Leirin tarkoituksena on tarjota nuorille urheilijoille uusia haasteita, opettaa tarkastelemaan omaa toimintaansa ja vaikutusmahdollisuuksiaan. Lisäksi leirillä opetellaan uusia taitoja, jotka omaan arkiharjoitteluun mukaan otettuna tukevat kehitystä ja motivoivat liikunnalliseen elämäntapaan

Akatemiatoiminnan mukaisesti leirillä yhdistetään urheilu ja opiskelu. Leiri toteutetaan koulupäivien aikana (torstai ja perjantai). Huoltaja anoo leiriläisen poissaoloa koulusta opettajalta Wilman kautta. Kouluja tiedotetaan leiristä järjestäjän puolesta, ja osallistuja saa leirikirjeessä opiskelusuunnitelman, jonka opettaja täyttää. Suunnitelmaa toteutetaan leirillä kouluaikoina.

Leirin hinta on 140,00 €/hlö, joka sisältää majoituksen, ruokailut, valmennuksen ja muun ohjatun toiminnan. Mukaan mahtuu 25–30 aktiivisesti harrastavaa 5.–7.-luokkalaista. Ilmoittautuneille lähetetään lähempänä leiriä leirikirje, jossa on tarkempaa infoa leiristä sekä lasku leiristä. Leirimaksu tulee olla maksettuna ennen leirille osallistumista. Sairaustapauksissa leirimaksu palautetaan 100 % terveysviranomaisen todistusta vastaan.

Leirin järjestää Kainuun Liikunta ry. Leirin ohjelman sisällön suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Kajaanin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijat opettajien ja Kainuun Liikunnan tuella. Leirin ajan paikalla ja päävastuussa on Kajaanin urheilukampuksen koordinaattori. Järjestäjällä (Kainuun Liikunta ry) on vastuuvakuutus, joka korvaa järjestäjien virheestä johtuvat esine -ja henkilövahingot. Osanottajia pyydetään huolehtimaan itse henkilökohtaisesta vakuutusturvastaan. Kaikki leirin toiminta tapahtuu Vuokatin urheiluopiston tiloissa (os. Opistontie 4, Vuokatti). Leiri toteutuu, mikäli osallistujia on 15 hlöä.

Ilmoittautuminen sulkeutuu 31.10.2024 tai kun leirin paikat on täytetty. Ilmoittautuminen on auki nyt ja ilmoittautumaan pääset tästä!

Lisätietoja antaa:
Roosa Kananen
044 532 5914
roosa.kananen@kainuunliikunta.fi

Jaa viesti

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Liity Kainuun Liikunnan uutiskirjeen lukijaksi! Pysyt ajan hermolla tulevista tapahtumista, liikunnan ja urheilun uusimmista tuulista, koulutuksista, tukiasioista ja paljosta muusta.