Kainuun Liikunta ry - Logo valkoisella tekstillä.

Ajankohtainen artikkeli

Tältä sivulta löydät Kainuun Liikunnan ajankohtaisen artikkelin.

Kasva urheilijaksi -leiri toukokuussa

Lukuvuoden 2023–2024 kolmas ja viimeinen Kasva urheilijaksi -leiri järjestetään 13.-14.5.2024 Vuokatissa. Leiri on yöleiri, ja aikataulu on alla. Toukokuun leirin teemoina ovat tasapaino- ja liikkumistaidot, liikkuvuus ja nopeus. Kasva urheilijaksi -hetken teemana on urheilijan kokonaisliikuntamäärä. Leirin hinta on 140,00 €/hlö, joka sisältää majoituksen, ruokailut, valmennuksen ja muun ohjatun toiminnan.

Toukokuun Kasva urheilijaksi- leirin ohjelma sinisellä taustalla.

Akatemiatoiminnan mukaisesti leirillä yhdistetään urheilu ja opiskelu. Leiri toteutetaan koulupäivien aikana (maanantai ja tiistai). Huoltaja anoo leiriläisen poissaoloa koulusta opettajalta Wilman kautta. Kouluja tiedotetaan leiristä järjestäjän puolesta, ja osallistuja saa leirikirjeessä opiskelusuunnitelman, jonka opettaja täyttää. Suunnitelmaa toteutetaan leirillä kouluaikoina.

Leirin järjestää Kainuun Liikunta ry. Leirin ohjelman sisällön suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Kajaanin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijat Kainuun Liikunnan tuella. Leirin ajan paikalla ja päävastuussa on Kajaanin alueellisen akatemiatoiminnan koordinaattori, jonka apuna toimii sovitut leirituutorit. Leirituutorien yhteystiedot ilmoitetaan leirikirjeessä lähempänä leiriä. Järjestäjällä (Kainuun Liikunta ry) on vastuuvakuutus, joka korvaa järjestäjien virheestä johtuvat esine -ja henkilövahingot. Osanottajia pyydetään huolehtimaan itse henkilökohtaisesta vakuutusturvastaan.

Kainuun Liikunnan Kasva urheilijaksi -toiminnan kummiyrityksenä toimii Osuuspankki, joka palkitsee esimerkillisen nuoren, joka on osallistunut vuoden aikana aktiivisesti Kasva urheilijaksi -leiritoimintaan.

Mukaan mahtuu 25–30 aktiivisesti harrastavaa 5.–7.-luokkalaista. Ilmoittautuneille lähetetään lähempänä leiriä leirikirje, jossa on tarkemmin infoa leiristä sekä lasku leiristä. Leirimaksu tulee olla maksettuna ennen leirille osallistumista. Sairaustapauksissa leirimaksu palautetaan 100 % terveysviranomaisen todistusta vastaan.

Ilmoittautuminen on nyt auki! Ilmoittautumaan pääset tästä. Ilmoittautuminen sulkeutuu 2.5.2024 kello 18.00 tai kun leirin paikat on täytetty. Leiri toteutuu, mikäli osallistujia on 15 hlöä.

Lisätietoja antaa:
Inka Sihvola
044 532 5929
inka.sihvola@kainuunliikunta.fi

Jaa viesti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Liity Kainuun Liikunnan uutiskirjeen lukijaksi! Pysyt ajan hermolla tulevista tapahtumista, liikunnan ja urheilun uusimmista tuulista, koulutuksista, tukiasioista ja paljosta muusta.