liikuntaneuvonta

Kainuun Liikunta ry - Kaksi ihmistä patikoi kesäisessä metsässä kävelysauvojen kanssa.

Korpikansa Seikkailee -kiertueella Kunnon mittausta

Kainuun Liikunta järjestää yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa marraskuussa 2025 maakunnallisen hyvinvointikiertueen, joka antaa osallistujille kattavan kuvan tämänhetkisestä fyysisestä kunnosta. Kiertueen tapahtumiin osallistuu vuosittain noin 900 hyvinvoinnistaan kiinnostunutta kainuulaista. Maksuttomissa Korpikansa seikkailee -kuntomittauksissa pääsee mittauttamaan puristusvoiman, kehonkoostumuksen sekä kestävyyskunnon hengästymättä ja hikoilematta. ”Mittauksiin suosittelemme varaamaan ajan jo ennakkoon. Näin vältytään ylimääräiseltä ruuhkalta ja jonottamiselta. Jos kuitenkin paikkakunnan […]

Korpikansa Seikkailee -kiertueella Kunnon mittausta Read More »

Kainuun Liikunta ry - Kaksi ihmistä patikoi kesäisessä metsässä kävelysauvojen kanssa.

Liikkujan apteekki -koulutuksia

Liikunnan aluejärjestöt järjestävät yhdessä Liikkuva aikuinen -ohjelman kanssa Liikkujan apteekeille suunnattuja koulutuksia. Koulutusten tavoitteena on lisätä apteekkien ja muun terveydenalan henkilökunnan tietoutta liikunnan vaikutuksista eri sairauksien hoidossa. Koulutukset kasvattavat rohkeutta liikunnan puheeksiottamisesta asiakastyössä sekä lisäävät valmiuksia terveellisten elintapojen edistämiseen. Järjestettävät koulutukset ovat Liikunta osana arkea ja Liikuntaa lääkkeeksi apteekin henkilökunnalle. Liikunta osana arkea Liikunta osana

Liikkujan apteekki -koulutuksia Read More »

Tilaa uutiskirje

Liity Kainuun Liikunnan uutiskirjeen lukijaksi! Pysyt ajan hermolla tulevista tapahtumista, liikunnan ja urheilun uusimmista tuulista, koulutuksista, tukiasioista ja paljosta muusta.