Buusti360

Buusti360-hyvinvointiohjelman alta löydät kaikki tuottamamme työhyvinvointipalvelut.

Buusti360

Buusti360 - työntekijät jumppaamassa pallojen päällä

Työ on yksi tärkeä elämän osa-alue. Työelämään siirrytään Suomessa vaihtelevasti noin 20 ikävuoden kieppeillä, ja työtä kestää eläkeikään, ainakin keskimäärin noin yli 60 ikävuoteen saakka. Tämä on pitkä aika, joten työhyvinvointiolosuhteiden olisi syytä olla kunnossa.

Hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen valttikortti ja pitkäaikainen sijoitus, joten työhyvinvointiin satsaaminen kannattaa. Työhyvinvointi on laaja käsite ja siihen kuuluu monia eri osa-alueita. Fyysinen kunto on iso osa tätä kokonaisuutta. Me Kainuun Liikunnan ja Buusti360-ohjelman asiantuntijat olemme opastamassa teidän työyhteisöänne tällä terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan polulla.

Kainuun Liikunta toimii Buusti360-ohjelman alueellisena palveluntuottajana Kainuussa. Buusti360-palvelu räätälöidään juuri teidän työyhteisönne tarpeisiin sopivaksi. Helpoin tapa lähteä asiassa liikkeelle on olla yhteydessä Buusti360-asiantuntijaan ja sopia tapaaminen, jossa keskustellaan teidän tämänhetkisestä tilanteestanne ja tarpeesta. Tämän jälkeen liikkeelle voi lähteä joko kyselyn muodossa toteutettavista kartoituksista tai vaikka helposti hikoilematta ja hengästymättä tehtävistä kuntotesteistä.

Yksittäisten liikuntapäivien lisäksi voimme räätälöidä yrityksenne tarpeisiin sopivan hyvinvointia lisäävän pitkäaikaisen toimintasuunnitelman. Toteuttamamme säännöllisesti toistuvat kuntotestit ja -mittaukset toimivat koko henkilöstölle suunnannäyttäjinä ja motivaattoreina kohti liikunnallista elämäntapaa. Testit voidaan toteuttaa esimerkiksi yrityksenne tiloissa tai testiasemallamme Kajaanin ammattikorkeakoulun kampusalueella osoitteessa Ketunpolku 1, Tieto 2 -rakennus.

Katso lisätietoa Buusti360 -hyvinvointiohjelmasta täältä.

Lisätietoja

Tilaa uutiskirje

Liity Kainuun Liikunnan uutiskirjeen lukijaksi! Pysyt ajan hermolla tulevista tapahtumista, liikunnan ja urheilun uusimmista tuulista, koulutuksista, tukiasioista ja paljosta muusta.